09 ikäluokka vesiliirrossa
Julkaistu: 21.11.2016 00.00

09 ikäluokka vesiliirrossa

Olihan joukkueella suunnitelmissa ottaa myös ulkojäävuoroja täydentämään kiekkokoulujäitä, mutta jäävuorojen vähentyessä otettiin eka ulkojää suunniteltua aikaisemmin. Lähtökohdat eivät luvanneet hyvää; ilma +7 ja yön ja aamun aikana oli satanut vettä yli 10mm. Tekojään tilannetta tiedusteltiin päivän aikana ja sen luvattiin kuitenkin olevan käytössä.

Tekojäälle saapukin 14 innokasta junnukiekkoilijaa. Aluksia ihasteltiin kun Eki ajoi "zambonilla" ylimääräisiä vesiä pois. Jäälle päästiin ja kiekko kulki aika tahmeasti ja jäähalliin tottuneet junnut olivat ihmeissään. Treenit vedettiin hienosti läpi, vaikka vettä kertyikin koko ajan lisää kentälle. Välillä juotiin mehua käytiin läpi pelitilanteita ja eikun takaisin laatikkoon.

Ennen kotiin lähtöä rutisteltiin sukat kuivaksi ja esitettiin toive, että seuraavana maanantaina olisi hiukan kuivemmat kelit. Kentältä poistui kuitenkin tyytyväisiä lapsia. Torstaina taas jäähalliin. Toivottavasto luistimet on ehtineet kuivua...

Seuran uusimmat

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo