C.n sunnuntai: TPS akatemia vs. Hunters
Julkaistu: 05.03.2018 00.00

C.n sunnuntai: TPS akatemia vs. Hunters

Erinomaisen kotijoukkueen maineessa olevat turkulaiset tulivat otteluun SM-sarjaa alkukaudella pelanneilla pelaajilla vahvistetulla rosterilla -Hunters selvänä haastajana.

Ottelun alku jo osoitti, että tänään pelataan jääkiekkoa. Hunters luisteli jäälle keskittyneenä ja valmiina ja saikin otteluun unelma-alun. Kaksi maalia ensimmäiseen kuuteen minuuttiin (Ruu Kosonen, syöttäjät Niklas Larsen ja Juho Rantanen, sekä Mikael Havisalmi, syöttäjät Matias Wahlstedt ja Iivari Kyttälä) yllätti turkulaiset, jotka pääsivät Huntersin kyytiin vasta kohti erän loppua ja kavennuksen myötä siirryttiin erätauolle kutkuttavassa tilanteessa 1-2.

Toiseen erään TPS tuli kovalla intensiteetillä ja ajoittain Hunters oli vaikeuksissa kovan karvauksen ja paineen alla. Huntersin maalissa Eetu Hyypiä kuitenkin torjui kaiken mahdollisen (ottelussa huikeat 37 torjuntaa) tarjosi joukkueelleen voiton avaimet.

Huntersin kakkos-ketju (Havisalmi-Lilja-Kyttälä) esitti ehkäpä kauden parhaalla pelillään, että vahvalla fyysisellä karvauspelillä taipuu sarjassa joukkue kuin joukkue. Casper Liljan loistava ja ennakkoluuloton karvaus, Mikael Havisalmen kääntö maalille Iivari Kyttälälle, jonka tarkka laukaus yläputken alle ja kiekkoa kaivettiin kotijoukkueen maalista. Heti perään koko sarjan pistepörssin kakkonen Leevi Hyypiä ujutti kiekon turkulais-verkkoon ja tämä riitti TPS:n ykkösvahdille.

Maalivahdin vaihtaminen ei pelin kulkua muuttanut, vaan Huntersin kakkoskentän oiva pelaaminen, jälleen nurkkaväännön voitto (nyt Iivari Kyttälä) ja kiekko loistavalle maalintekijälle (Casper Lilja) ja peli oli kotiyleisön hämmästellessä 1-5. Kotijoukkue sai helpohkon kavennuksen erän loppuun ja kolmanteen erään lähdettiin jännittävässä 2-5 tilanteessa.

Kolmannessa erässä Hunters esitti voittavaa jääkiekkoa. Maalissa Eetu Hyypiä esitti upeita pelastuksia ja puolustuksessa etenkin Niklas Larsen, Matias Wahlstedt ja Ossi Palosaari pelasivat uhrautuvasti ja tehokkaasti. TPS:n takaa-ajo tuotti yhden lisämaalin ja se sinetöityi turhautumisen myötä ulosajoon (2+10 minuuttia). TPS:n maalivahdin poisottaminenkaan kun ei tuottanut kuin porvoolaisittain mukavan lisämaalin tyhjiin (Casper Lilja, syöttäjät Leevi ja Eetu Hyypiä), ja maukkaat pisteet matkasivat Porvooseen.

Hunters siirtyi voitolla sarjataulukossa hienosti kolmanneksi!

Hunters jatkaa Mestistä kotihallissaan perjantaina 9.3.2018 klo 19:30, vastassa Blues Espoosta.

Olethan mukana paikan päällä nauttimassa näistä ainutlaatuisista porvoolaisista jääkiekkohetkistä!

Seuran uusimmat

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo