Pete Salminen - esittäytyminen
Julkaistu: 16.04.2019 00.00

Pete Salminen - esittäytyminen

Rakkaudesta lajiin,

On todella hienoa, että urheilulaji, kuten jääkiekko antaa elämään niin paljon hyvää sisältöä. Lätkän kautta olen saanut lukemattomia ystäviä, matkustanut kotimaassa ja ulkomailla, opiskellut, juhlinut ja surrut. Yhdessä tekeminen on ollut kaiken perusta.

Omassa lapsuudessa oli onni, että vanhempani olivat urheilullisia, sosiaalisia ja iloisia, joita ovat nyt vanhuusiässä edelleen. Tietysti ikä on asettanut heille tietyt rajoitteet elämään(”Faija”skulasi futista HJK:ssa ja myöhemmin Töölön Vesassa.) Vanhemmillani on jonkun verran seurattavaa ja sitä he tekevät. Seurattavaa riittää, sillä meitä seurattavia on yhteensä 10, joista jääkiekon kanssa on tekemisissä on 6 ja yksi jalkapallossa . Heistä aktiiviuraa pelaavat vielä 4.

Ensimmäiset ”sirklaukset” tein silloisessa Helsingin maalaiskunnassa, josta myöhemmin tuli kaupunki nimeltään Vantaa. Pihapelit aidoimmillaan ja talvi kun saapui, niin Hakunilan ja Jakomäen kaukalot saivat innokkaat pelaajat sisään.

Me junnut seurasimme mielenkiinnolla vähän isompia ja heidän tekemisiä kaukalossa. Näihin isompiin junnuihin kuuluivat mm. Jari Kurri, Virmasen Masa, Lehden Janne… Eli kaikki samasta pihapiiristä ja siinä vaiheessa samassa harrastuksessa.

Tikkurilaan valmistui jäähalli

Sitten mentiin eikä meinattu. TJV (Tikkurilan Jääveikot) oli ensimmäinen oman ikäluokan joukkue ja hyvä olikin. En muista mitään, miten pelit päättyivät mutta taidettiin aina voittaa!?

Ydin on siinä, että tuosta tapahtumasta on 45vuotta! Hitto kun olen vanha… ja edelleen läheisissä väleissä usean siihen joukkueeseen kuuluneen kanssa.

Laji vei mennessään,

Junnuaika meni TJV ja HJK paidoissa. HJK (Helsingin Jääkiekkoklubi)oli lopulta ns. kasvattajaseura, koska oli lähin kodin ja kavereiden paikka harrastaa (Myllypuron jäähalli). HJK:n kanssa matkustettiinkin jo ympäri Suomea ja ulkomaita. Tuon 10v. kestäneen matkan aikana meistä tuli aikuisia. Pääsääntöisesti positiivisia, toisen huomioonottavia, reippaita ja hyviä tyyppejä. Aivan mahtava verkosto tänä päivänä.

Aikuisena nuorena oli pakko päästä vielä pelaamaan ulkomaille, kun taidot ei kohdallani riittänyt NHL liigaan. Osoite tulikin Tukholmaan, Ruotsiin. Ei ollut tuolloin pelaajilla agentteja, joita nyt pyörii joka paikassa. Meillä oli oma kaveri verkosto .

Mahtava elämänkokemus 4v., uusia ystäviä ja ennen kaikkea uusi kieli hallussa, Ruotsi. Työpaikkana oli Silja Line Värtan, koska eihän niitä kruunuja muuten olisi tullut II-div. kiekkoa pelaamalla.

Paluu Suomeen,

Oli aika ekalle muksulle ja Tomin tuli määrä syntyä Suomessa rouvan mielestä. Eli kimput ja kampsut kasaan ja kohti Helsinkiä.

Kolme hienoa lasta on putkahtanut tällä polulla. Nyt kaikki jo aikuisia. Tomi 27v, Erik 25v ja Anna 20v. Pojat ovat kiinni töissään ja jääkiekossa. Anna reissailee maailmalla ja kohta palaa takaisin Suomeen.

Siinä elämäni tärkeimmät saavutukset.

Valmennus,

Tottakai on aivan mahtavaa laittaa omalle lapselle hokkarit jalkaan. Lapsihan ajattelee että mikä juttu? Haaste oppia uutta. Nilkat solmussa jne. ja totta kai autetaan ja opetetaan. Ajattele mikä hieno matka edessä näissä hetkissä.

HJK A junnut etsivät valmentajaa, näin mainoksen ja sitten mentiin uusiin haasteisiin. Ajattelin että tiedän kaikki lätkästä ja nyt annan sen muille. Mahtavaa aikaa ja egoa. Meillä oli hauskaa ja pärjättiin. Kenestäkään ei tullut NHL pelaajaa mutta pari julkkista.

Helsingissä kouluttauduin Suomen Jääkiekkoliiton koulutuksissa LOK 1 ja 2 (Lasten ohjaus kurssi), vaikka ajattelin että tiedän enemmän kuin he. Olin väärässä ja heräsin. Oli aika muuttua. Uusi joukkue HJK -94 syntyneet valmennuksessa.

Vaimon työ vie kaupunkiin nimeltä Hamina. Mikä juttu? Hektistä aikaa Helsingissä, ruuhkassa ja vielä muksujen harrastus, mun valmennus yms. Vastaus että ok. käydään tsekkaa.. Muistan vieläkin vaimoni kommentin, että nyt ei tarvitse olla enää niin paljon tekemisissä jääkiekon kanssa, mutta siellä oli kuitenkin uusi jäähalli…

Kyllä siellä päästiin asiaan ja aika kului jäähallilla ja joukkueiden rakentamisissa. Periaatteessa a:sta- ö:hön. Oli kuitenkin helppoa löytää ”Jojot”, sillä särmä RUK heput hoiti sen puolen. Haminan Kiekkoympyröissä toimin Puheenjohtajana ja myöhemmin Valmennuspäällikkönä.

Tuon ajan koulutukset osuivat alkuun seurajohtajuus toimintaan, mutta halusin enemmän valmennuspuolelle. Kouluttauduin SJL (Suomen Jääkiekkoliitto) koulutuksissa NVT 1 ja 2 (Nuorisovalmennustutkinto) eli ovat tutkintoja. Meitä oli lapsuuden kavereita 5 samassa koulutuksessa.

Ajattelin siellä pikkupaikkakunnalla Haminassa, että sitoudutaan johonkin ja tehtiin päätös joukkueen -94synt. kanssa 3v.projektista Kanadaan. Pelaajat olivat 12-13v.ikäisiä, kun pääsivät kokemaan NHL kaukalon Quebecissä, Kanadassa. Mahtava turnee, elinikäiset muistot pojille ja vanhemmille.

Valmennukset Haminassa: kiekkokoulu (-00), -91, -94, -97, Edustus.

Porvoo,

Oli aika jatkaa matkaa ja paluumatkalla Helsinkiin soitan Esa Palosaarelle, golffigurulle, silloiselle Hunters puheenjohtajalle, että löytyisikö Porvoossa jotain valmennustarpeita omaavia joukkueita?

Hunters -03 joukkue löytyi ja kivasti meni ja pidin valmennuksesta joukkueessa. Liian aikaisin lähtivät pojat matkalle etsimään ”parempaa”. Olin 3v. joukkueessa ja mahtava kokemus.

Keväällä 2017 ei ollut mitään tietoa jatkosta Porvoossa ja sopivasti soitteli Strömbergin Mika halukkuudesta Vuosaaren Viikingit B juniorivastuuvalmentajaksi. Todella mukava 2 kautta siellä ja pikku ikävä jo Porvooseen, vaikka täällä asuneena vasta 5v.

Totesin, että olen tullut Porvoolaiseksi.

ME Hunters,

Haluan luoda Porvoon Huntersille oman pelaajapolun, missä on hyvä kasvaa, olla lähellä omia kavereita, jotka taas tukevat toisiansa. Seura, joukkue ja teidän perhe.

Haluan myös luoda läheisen valmennusverkoston seuran sisällä, missä on hyvä ja mukava valmentaa.

Meillä on kaikki jo täällä ja luodaan yhdessä tukeva perusta lapselle kasvaa. Sitten kun on aika lähteä yrittämään omille siiville, niin annamme sille tuen.

Oletko mukana? Me olemme!

Terveisin,

Pete Salminen

Porvoo Hunters Juniors

Seuran uusimmat

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 


Hunters Juniors ry

Sannaistenkatu 8, 06100 Porvoo