C Mestiksessä Huntersin toinen kohtaaminen KJT-Haukat kanssa
28.1.2018 11:58 Uutiset / C

HUNTERS C kävi toteamassa C-nuorten Mestiksen sarjakärjen tason KJT Haukkojen vieraana Hyrylässä sunnuntaina 28.1.2018


HUNTERS C lähti hakemaan revanssia sarjakärki KJT Haukoista sunnuntaina 28.1.2018 Hyrylässä. Olihan joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Porvoossa päättynyt KJT Haukkojen niukkaan 5-6 voittoon.

Hunters oli tehnyt pieniä mielenkiintoisia muutoksia eiliseen Blues Jr-ottelun voitokkaaseen kokoonpanoon, mm. Huntersissa alkukauden puolustajana luotettavasti pelannut Pekka Halonen oli siirretty laitahyökkääjäksi tuomaan hyökkäyspään voimaa, jota KJT:n isokokoinen puolustus edellytti. Myös Huntersin ketterä hyökkääjä Samuel Bjugg oli saatu mukaan kokoonpanoon.

Ensimmäisen erän alku oli kummaltakin joukkueelta tarkkaa, pääosin keskialueen peliä, eikä kumpikaan joukkue päässyt todellisiin maalipaikkoihin. Erän puolivälissä Huntersille tuomittiin varsin helpohkon tuntuiset kaksi, lähes samanaikaista jäähyä, ja kotijoukkue pääsi pelaamaan lähes puolitoistaminuuttia kahden pelaajan ylivoimaa. Hunters puolusti uhrautuvasti, eikä KJT Haukat onnistunut maalinteossa hyvistäkään maalipaikoista. Huntersin maalissa Krister Nyström piti maalinsa puhtaana ja torjuntoja kertyi ensimmäiselle erätauolle tasalukemissa 0-0 siirryttäessä hänelle yhteensä kunnioitettavat 16.

Toiseen erään kotijoukkue KJT Haukat tuli aivan uudella ilmeellä ja liikkeellä, ja porvoolaisilla vierailla oli täysi työ päästä pois omalta puolustusalueelta. Hunters joutui turvautumaan pitkiin purkukiekkoihin, eikä se päässyt lainkaan järjestelmällisiin hyökkäyksiin. KJT osoitti, miksi se johtaa sarjaa ja toisen erän ensimmäisten viiden minuutin jälkeen KJT siirtyi tukevan tuntuiseen 3-0 johtoon.

Huntersin valmennuksen aikalisä antoi hetkeksi uskoa pelin vielä kääntämisestä tasoihin, mutta KJT:n 4-0 maali toisen erän loppuun käytännössä ratkaisi pelin kotijoukkueelle.

Kolmas erä oli muodollisuus, jossa sarjakärki teki juuri ja vain sen mikä tarvittiin Mestis-sarjaan haastajana lähteneen Huntersin pelin pitämiseksi maalittomana.

Ottelu KJT Haukoille selvin 6-0 lukemin ja maalivahtien torjunnat (20 - 50) osoittavat kiistatta kotijoukkue KJT:n ylivoimaisuuden tänään.

Hunters C jatkaa Mestis-sarjaa ensi lauantaina (3.2.2018) Forssassa FoPS:n vieraana.


   
Lisää uutisia
Hunters Juniors ry
«  Heinäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat