
Olemme seuran historian ensimmäinen ringettejoukkue. Meillä on usean eri ikäisiä pelaajia (s. 2014-2018). Kaudella 2025-2026 pelaamme E-aluesarjassa.
Harjoittelemme pääasiassa kaksi kertaa viikossa Porvoon jäähallissa: keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Harjoitteluumme kuuluu aina ennen jäätä oheisharjoittelua, jossa harjoittelemme motorisia taitoja ja muita ominaisuuksia. Harjoitteet ovat usein leikinomaisia ja tavoitteenamme on pitää hauskaa sekä jäällä että sen ulkopuolella. 🙂
Kausimaksu on meillä edullinen (n. 45-60€/kk). Siihen kuuluu jäävuorot/harjoittelut, valmennus, huolto, luistimien teroitus sekä sarjapelit.
Meidän joukkueeseen mahtuu aina uusia pelaajia! Tervetuloa mukaan, vaikka aluksi kokeilemaan veloituksetta pari kertaa. Kokeilukerroille riittää, että on omat luistimet, kypärä, hanskat sekä sopivan lämpimät vaatteet. Mikäli kiinnostuit, ole yhteydessä vastuuvalmentajiimme tai joukkueenjohtajaan. Nähdään jäähallilla!
























𝐇𝐔𝐍𝐓𝐄𝐑𝐒-𝐊𝐀𝐒𝐕𝐀𝐓𝐈𝐓 𝐕𝐀𝐔𝐇𝐃𝐈𝐒𝐒𝐀- 𝐊𝐀𝐊𝐒𝐈 𝐏𝐎𝐇𝐉𝐎𝐋𝐀-𝐋𝐄𝐈𝐑𝐈𝐋𝐋𝐄!
Hunters Juniorsin kasvatit ovat tehneet upeaa työtä vuoden 2026 Pohjola PreCampillä💪🏽👊🏽
𝐏𝐞𝐫ä𝐭𝐢 𝐊𝐔𝐔𝐒𝐈 𝐯𝐮𝐨𝐧𝐧𝐚 𝟐𝟎𝟏𝟏 𝐬𝐲𝐧𝐭𝐲𝐧𝐲𝐭𝐭ä 𝐤𝐚𝐬𝐯𝐚𝐭𝐭𝐢𝐚𝐦𝐦𝐞 𝐞𝐭𝐞𝐧𝐢 𝐞𝐧𝐬𝐢𝐦𝐦ä𝐢𝐬𝐞𝐞𝐧 𝐯𝐚𝐥𝐢𝐧𝐭𝐚𝐯𝐚𝐢𝐡𝐞𝐞𝐬𝐞𝐞𝐧!
⭐ Sulo Tennberg
⭐ Lenni Wiiala
⭐ Seba Ahlberg
⭐ Lenni Aaltonen
⭐ Walter Willström
⭐ Robin Kynsijärvi
𝐊𝐚𝐤𝐬𝐢 𝐇𝐮𝐧𝐭𝐞𝐫𝐬-𝐤𝐚𝐬𝐯𝐚𝐭𝐭𝐢𝐚 𝐯𝐚𝐥𝐢𝐭𝐭𝐢𝐢𝐧 𝐏𝐨𝐡𝐣𝐨𝐥𝐚-𝐥𝐞𝐢𝐫𝐢𝐥𝐥𝐞!
🥅 Sulo Tennberg – maalivahti, HIFK
🏒 Lenni Wiiala – puolustaja, HIFK
Molemmat pelaajat ovat jatkaneet kehittymistään @hifk_2011 ja ottaneet tärkeän askeleen eteenpäin jääkiekkourallaan.
Sulo ja Lenni ovat mukana 132 ikäluokkansa huippupelaajan joukossa Vierumäellä 21.–25.10.2026 järjestettävällä Pohjola-leirillä! 🔥
Näiden kuuden sankarin saavutukset ovat osoitus pitkäjänteisestä sekä määrätietoisesta työstä, sitoutumisesta ja unelmien tavoittelusta. Samalla ne kertovat Porvoossa tehtävän juniorityön merkityksestä. Iso kiitos kuuluu myös kaikille pelaajien matkalla mukana olleille valmentajille, toimihenkilöille, vapaaehtoisille ja perheille! 🫶🏽
Olemme valtavan ylpeitä jokaisesta Hunters-pelaajasta!
Onnea Sulolle ja Lennille Pohjola-leirille sekä tsemppiä jokaiselle kasvatille tuleviin kiekkokaukaloihin! 🙌🏽
Kerran Hunters, aina osa Hunters-perhettä! 🫶🏽
Käy lukemassa artikkeli kotisivuilla (linkki biossa):
https://hunters.fi/porvoon-hunters-juniorsin-kasvatit-etenevat-jaakiekon-huipulle-kaksi-valittiin-pohjola-leirille/
#HuntersJuniors
#PohjolaLeiri2026
🔹 𝐒𝐲𝐲𝐬𝐤𝐮𝐮𝐧 𝐇𝐮𝐧𝐮 𝐨𝐧 𝐉𝐮𝐬𝐬𝐢 𝐏𝐢𝐞𝐭𝐢𝐥ä𝐢𝐧𝐞𝐧! 🔹
Jussi toimii U10-joukkueen valmennuksessa ja tekee pyyteetöntä työtä joukkueen ja lasten hyväksi. Hänen kannustava ja positiivinen tapansa kohdata jokainen lapsi luo turvallisen ja innostavan ympäristön, jossa on hyvä oppia, kehittyä ja nauttia jääkiekosta🏒
Iso kiitos Jussille arvokkaasta työstä, positiivisesta asenteesta ja panoksesta Hunters Juniorsin arkeen. Paljon onnea Hunu-tunnustuksesta! 🙌🏽
𝐌𝐢𝐤ä 𝐨𝐧 𝐊𝐮𝐮𝐤𝐚𝐮𝐝𝐞𝐧 𝐇𝐮𝐧𝐮?
Hunters Juniorsin seurayhteisö nostaa esiin ehdokkaat, joista yhdessä äänestämällä valitaan Kuukauden Hunu. Tunnustus annetaan henkilölle, joka on omalla asenteellaan, tekemisellään ja yhteisöllisyydellään erottunut edukseen seuran arjessa.
#HuntersJuniors
#KuukaudenHunu
#HuntersFamily
Pysähdy hetkeksi tämän kuvan äärelle💕
Katso tuota katsetta. Siinä on keskittymistä, päättäväisyyttä ja rohkeutta. Ehkä myös pientä jännitystä, mutta ennen kaikkea jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi: halua yrittää, oppia ja uskoa itseensä✨
Tällaista asennetta löytyy meidän Hunters-tytöistä! 💗
Tänään juhlimme jokaista tyttöä, joka vetää luistimet jalkaan ja astuu jäälle. Tyttöjä, jotka pelaavat ringetteä ja jääkiekkoa, nauravat pukukopissa, kannustavat kaveria ja nousevat ylös jokaisen kaatumisen jälkeen🤍
Meille on tärkeää, että jokainen tyttö saa harrastaa, unelmoida ja kasvaa omaksi itsekseen turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Että jokainen tuntee kuuluvansa joukkoon ja tietää olevansa juuri oikeanlainen.
Jäällä saa olla rohkea ja herkkä. Kova ja hassu. Hiljainen tai äänekäs. Tai kaikkea tätä yhtä aikaa. ✨
Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille meidän upeille tytöille ja heidän elämänsä tärkeille naisille! 💕
Tänään on teidän päivänne. Meille se on tosin jokainen päivä, jona hallin ovi aukeaa ja tytöt pääsevät jäälle.
▫️Tunnetko tytön, jonka paikka voisi olla jäällä?
Tuo hänet rohkeasti kokeilemaan ringetteä tai jääkiekkoa! Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Meillä opitaan, onnistutaan ja löydetään rohkeus yhdessä💕
#HuntersJuniors
#tyttöjenpäivä
#ringette
#tyttökiekko
𝐇𝐔𝐍𝐓𝐄𝐑𝐒 𝐉𝐔𝐍𝐈𝐎𝐑𝐒𝐈𝐍 𝐒𝐘𝐘𝐒𝐋𝐎𝐌𝐀𝐋𝐄𝐈𝐑𝐈𝐓
Järjestämme syyslomaviikolla kaksi vauhdikasta, kahden päivän jääkiekkoleiriä. Leirit on suunnattu vuosina 2014–2018 syntyneille pelaajille ja ryhmät on jaettu ikäluokkien mukaan.
Luvassa on runsaasti jääaikaa, monipuolista harjoittelua, pelejä, kisailuja ja ennen kaikkea onnistumisen elämyksiä hyvässä porukassa!
Leirit tarjoavat loistavan mahdollisuuden kehittää omia taitoja, saada lisää varmuutta pelaamiseen ja nauttia jääkiekosta kavereiden kanssa kannustavassa ilmapiirissä.
▪️ 𝐋𝐄𝐈𝐑𝐈 𝟏 | 𝟏𝟑.–𝟏𝟒.𝟏𝟎. || 𝟐𝟎𝟏𝟕–𝟐𝟎𝟏𝟖 𝐬𝐲𝐧𝐭𝐲𝐧𝐞𝐢𝐥𝐥𝐞
▪️ 𝐋𝐄𝐈𝐑𝐈 𝟐 | 𝟏𝟓.–𝟏𝟔.𝟏𝟎. || 𝟐𝟎𝟏𝟒–𝟐𝟎𝟏𝟔 𝐬𝐲𝐧𝐭𝐲𝐧𝐞𝐢𝐥𝐥𝐞
Hinta: 90 € / pelaaja (sis. ruokailut)
Leirien vastuuvalmentajana toimii Hunters Juniorsin valmennuspäällikkö Teemu Karppinen😎
🚨 ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY 11.10.! 🚨
Ilmoittaudu Hunters Juniorsin kotisivujen kautta! Sieltä löydät molempien leirien omat MyClub-ilmoittautumislinkit.
𝐋𝐢𝐧𝐤𝐤𝐢 𝐤𝐨𝐭𝐢𝐬𝐢𝐯𝐮𝐢𝐥𝐥𝐞 𝐛𝐢𝐨𝐬𝐬𝐚!
#HuntersJuniors
#Syyslomaleiri
Hunters Juniors on mukana LähiTapiola Uusimaan LähiLahjoitus-äänestyksessä, jossa voimme saada 1000 euron lahjoituksen koko seuran junioritoimintaan🙌🏽
Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana mahdollistamassa tämän meille, antamalla arvokkaan äänesi meille, Huntersin Junioreille 🫶🏽
▫️ Avaa äänestyslomake bion linkistä
▫️ Valitse kaupungiksi Porvoo
▫️ Valitse Hunters Juniors | Koko seura
▫️Äänestysaikaa on 18.10. asti!
Meillä on monta joukkuetta, satoja yhteisiä hetkiä ja yksi yhteinen tavoite: tarjota lapsille ja nuorille mahdollisimman hyvä paikka harrastaa.
Laita hyvä kiertämään, jaa julkaisu ja kutsu muutkin mukaan! Olemme kiitollisia jokaisesta äänestä ja kaikesta saamastamme tuesta! 🫶🏽
#HuntersJuniors
#LähiTapiola
#LähiLahjoitus
U18-joukkueen Aapeli ja Vili piipahtivat eilen ennen omia treenejään U13 ja U14-U15-joukkueiden yhteistreeneissä! 👊🏽
Tällaista seurayhteisöllisyyttä haluamme nähdä ehdottomasti enemmän! ✨Eri ikäluokkien kohtaamiset, yhdessä tekeminen ja vanhempien junioreiden esimerkki ovat tärkeä osa seurakulttuuria.
Iso kiitos Aapelille ja Vilille vierailusta! 🙌🏽
Pitäisiköhän tästä oikein ottaa tapa? 😉
Ainakin nuorempien pelaajien mielestä eiliset treenit olivat erityisen mieluisat! 🤩🏒
#HuntersJuniors
💙🤍💛 SEURAPAITAPÄIVÄ 💛🤍💙
Pelipaita on yksi niistä asioista, joiden merkityksen ymmärtää kunnolla vasta silloin, kun sen saa vetää päälleen.
Se on oma nimi selässä. Oma numero. Tutut värit rinnassa. Se kertoo siitä, että kuuluu joukkueeseen, seuraan ja yhteiseen tarinaan.
Sen hihaan pyyhitään pettymyksen kyyneleet ja se päällä nostetaan kädet ilmaan, kun onnistutaan. Pelipaita kulkee mukana niissä hetkissä, joissa opitaan paljon muutakin kuin vaan pelaamaan täysillä. Siinä opitaan luottamaan itseensä sekä kaveriin. Kannustamaan silloin, kun kaverilla on vaikeaa. Iloitsemaan yhdessä onnistumisista ja ymmärtämään, ettei jokainen peli, maali tai vaihto mene niin kuten toivoi.
Tänä syksynä Hunters kulkee jäällä uudessa ilmeessä ja uuden logon kanssa kohti ensi vuoden juhlavuotta. Mukana matkassa ovat myös sponsorimme, joiden tuki on suurempi kuin pelkkä logo paidassa, he ovat osa meidän tarinaa, osa meitä. He mahdollistavat niitä pieniä suuria hetkiä, joista lapsuuden urheilumuistot syntyvät. Kannamme sponsoreita ylpeinä matkassamme mukana 🫶🏽
Tänään 29.9. vietetään Seurapaitapäivää.
Vedetään omat värit ylpeydellä päälle. Ei vain siksi, että ne näyttävät hyvältä, vaan siksi, että ne kertovat, keitä olemme ja mihin kuulumme 🫶🏽
Seurasydän sykkii samoissa väreissä.
Meidän paita. Meidän yhteisö. Meidän Hunters💙🤍💛
#HuntersJuniors
#Seurapaitapäivä
𝗞𝘂𝗻 𝗼𝗻 𝘀𝗮𝗺𝗮 𝘀𝘂𝘂𝗻𝘁𝗮, 𝗼𝗻 𝘆𝗵𝘁𝗲𝗶𝗻𝗲𝗻 𝗽ää𝗺ää𝗿ä 🔝
Tänään Valmentajan päivänä haluamme pysähtyä kiittämään heitä, jotka antavat ajastaan, osaamisestaan ja ennen kaikkea sydämestään valtavan paljon meidän junioreillemme🫶🏽
Valmentajan työ näkyy kaukalossa, mutta sen merkitys ulottuu paljon laitojen ulkopuolelle. Se on aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja. Satoja toistoja ja uusia yrityksiä. Kannustava sana oikealla hetkellä. Katse, joka kertoo: minä uskon sinuun.
Hyvä valmentaja opettaa pelaamaan, mutta ennen kaikkea hän auttaa kasvamaan. Hän näyttää omalla esimerkillään, mitä tarkoittavat sitoutuminen, joukkueena toimiminen, toisten kunnioittaminen ja se, ettei yhden epäonnistumisen jälkeen luovuteta.
Joskus tärkein valmennushetki ei ole harjoite tai taktinen ohje. Se voi olla muutama sana vaihtoaitiossa, käsi olkapäällä tai hetki, jolloin nuori tietää, ettei hänen tarvitse selvitä kaikesta yksin.
Kiitos tunneista, joita ette laske.
Kiitos kärsivällisyydestä.
Kiitos vaatimuksista ja kannustuksesta.
Kiitos siitä, että tunnette pelaajanne myös ihmisinä.
Ja ennen kaikkea kiitos siitä, että rakennatte ympäristöä, jossa uskaltaa yrittää, onnistua, epäonnistua ja yrittää uudelleen.
Kiitos työstä, jota teette lasten ja nuorten sekä heidän henkisen ja fyysisen hyvinvointinsa eteen.
𝗘𝗿𝗶𝗻𝗼𝗺𝗮𝗶𝘀𝘁𝗮 𝗩𝗮𝗹𝗺𝗲𝗻𝘁𝗮𝗷𝗮𝗻 𝗽ä𝗶𝘃ää 𝗸𝗮𝗶𝗸𝗶𝗹𝗹𝗲 𝘃𝗮𝗹𝗺𝗲𝗻𝘁𝗮𝗷𝗶𝗹𝗹𝗲, 𝘀𝗲𝘂𝗿𝗮𝘀𝘁𝗮 𝗷𝗮 𝗹𝗮𝗷𝗶𝘀𝘁𝗮 𝗿𝗶𝗶𝗽𝗽𝘂𝗺𝗮𝘁𝘁𝗮 🫶🏽
#HuntersJuniors
#ValmentajanPäivä
#ValmentajallaOnVäliä
#KiittiKoutsi


Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja.
Hunters Juniors ry
Jääkiekkotie 1, 06100 Porvoo