2011

HUNTERS Juniors U16 suomi-sarja

Hunters Juniors U16 suomi-sarja

Hallilla ei tuoksu enää vain jääkiekko vaan myös 2-tahtibensa, sillä joukkueemme on saavuttanut mopoiän! Aloitamme U16-kauden uudistetun logon väreissä joukkueella, joka ei edusta ainoastaan Porvoota vaan myös Haminaa, Loviisaa, Askolaa, Mäntsälää ja Sipoota. Yhdessä olemme Hunters U16 ja menemme kohti tavoitteita & seuraavaa tasoa - tosissaan, muttei totisesti 😁🏒🥅

Hunters U16 on tavoitteellinen ja sitoutunut joukkue, jossa jokainen pelaaja kehittyy yksilönä osana vahvaa joukkuetta. Toimintamme perustuu arjen laatuun, kovaan työntekoon, toisten kunnioittamiseen ja urheilusta nauttimiseen, niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Osallistumme kaudella 2026-27 U16 Suomi-sarjakarsintaan, jota selkeänä tavoitteena on päästä pelaamaan U16 Suomi-sarjaa. 

Joukkueessa korostuu hyvä ilmapiiri, yhdessä tekeminen ja halu kehittyä jatkuvasti. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät, kun jokainen pelaaja saa kasvaa omista lähtökohdistaan ja kehittyä ilman kiirettä, mutta samalla oppii toimimaan osana joukkuetta ja kantamaan vastuuta yhteisestä tavoitteesta. Joukkueen koko on alkaneella kaudella 21 kenttäpelaajaa ja 1 maalivahti.

Valmennuksessa keskitymme monipuoliseen pelaajakehitykseen: taitoon, pelin ymmärtämiseen ja fyysiseen valmiuteen, kuitenkaan unohtamatta sitä, että jääkiekon pitää olla myös hauskaa. Haluamme rakentaa ympäristön, jossa pelaajat uskaltavat yrittää, oppia ja kehittyä.

Hunters U16 katsoo eteenpäin määrätietoisesti, kohti uusia haasteita, kokemuksia ja onnistumisia yhdessä.

Mottomme on: "vaatiminen on välittämistä" 

Yhteystiedot

  • Joukkueenjohtaja: Elina Leppänen 040 489 9818 / elinaleppanen77@gmail.com
  • Vastuuvalmentaja: Kalle Alanen 0400 364 462 / kalle.alanen@havenbx.fi

Maalivahdit

31. Mikael Koivisto

Pelaajat

2. Miko Heiman

3. Nooa Jantunen

9. Otto Sormunen

21. Oskar Nordström

23. Kaius Lehesvirta

30. Kim Wikman

32. Julius Hilpi

39. Jeremias Liikola

41. Voitto Viljanen

42. Eetu Karlsson

43. Viljami Jussila

45. Oliver Lysak

61. Tuure Mackenzie

64. Mikael Rinne

78. Viljami Leppänen

79. Julius Lanzett

84. Aleksi Nikula

87. Filip Igonen

95. Elias Ahonen

96. Daniel Lindström

Toimihenkilöt

Elina Leppänen

Joukkueenjohtaja
Pelaajasiluetti

Juho Koivisto

Pelijoukkueenjohtaja

Kalle Alanen

Vastuuvalmentaja

Jarkko Savolainen

Valmentaja

Petri Jantunen

Huolto

Sebastian Nordström

Huolto

Virpi Sormunen

Rahastonhoitaja
Pelaajasiluetti

Vera Igonen

Varainkeruuvastaava
Pelaajasiluetti

Maiju Ahonen

Somevastaava
Pelaajasiluetti

Taru Liikola

Somevastaava

Joukkueen tapahtumat

Yhteystiedot

Itä-Uudenmaan laadukkain lasten ja nuorten liikuttaja. 

Hunters Juniors ry

Jääkiekkotie 1, 06100 Porvoo

Hunters joukkueet